Mikko Björklund #467 Vaihtoehto vanhalle

Miksi nuoret eivät äänestä? – Tarvitaan uusia tapoja tehdä politiikkaa

Vaaleista toiseen, nuorten äänestysaktiivisuus on ollut heikkoa. Jostain syystä vanhemmat ikäpolvet ovat kiinnostuneet politiikasta nuoria enemmän. Syitä tähän on etsitty mutta viisastenkiveä sille, miten nuoret saataisiin äänestämään ei ole löydetty. Edellisissä presidentinvaaleissa aktiivisimmat äänestäjät olivat 70 vuotiaita, joista 83% kävi äänestämässä, kun taas nuorista vain alle puolet äänestivät (46%). Ikärakenteesta johtuen 70 -vuotiailta tuli siis 62 000 ääntä kun taas 20 -vuotiailta vain 28 500 ääntä. Voidaankin ajatella, että eläkeläisten ääni on tuplasti nuorten ääntä voimakkaampi. Tästä syystä eduskunnassa nuoria koskevat asiat eivät etene samalla tavalla kuin keski-ikäisten tai eläkeläisten asiat. Opintotukeen ei olla tekemässä merkittäviä korotuksia, ja maksuton toisen-asteen koulutus kaatui juuri eduskunnassa. Vaalien alla puolueiden kannattaa panostaa niiden ryhmien etuihin, joiden tiedetään äänestävän aktiivisesti. Osaltaan samasta syystä myös nuorten harrastemahdollisuuksiin tai syrjäytymisen ehkäisyyn ei kiinnitetä nyt tarpeeksi huomiota.

 

Mikäli nuoret äänestäisivät yhtä aktiivisesti kuin eläkeläiset, laskisi eduskunnan keski-ikä huomattavasti, joka osaltaan edesauttaisi heille tärkeiden asioiden läpivientiä. Ajatuksen tasolla, jos kaikki 20-24 vuotiaat äänestäisivät yhtä puoluetta niin se riittäisi jopa 15 paikkaan eduskunnassa. Koska todennäköisesti keski-ikäiset äänestävät keski-ikäisiä ja eläkeläiset eläkeläisiä, ja nuoret jättävät äänestämättä niin he auttamatta jäävät päätöstenteon ulkopuolelle. 

 

Tutkimusten mukaan nuoret jättävät äänestämättä, koska he eivät usko poliitikkojen lupauksiin tai kokevat, että vaalituloksella ei voi vaikuttaa politiikan suuntaa. 

Liike Nyt tarjoaa uuden tavan vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Liikkeen tapa mahdollistaa vaikuttamisen myös vaalien välillä nettiparlamentin kautta, jolloin otetaan kantaa yhteen tärkeään asiaan kerralla. Näin, nuoret ja vanhat voivat mahdollistaa heille tärkeiden asioiden edistämistä. Tämä tekee politiikasta läpinäkyvää verrattuna vanhoihin puolueisiin, jotka lupaavat paljon vaalien alla ja myöhemmin kääntävät takkinsa. Jokainen Liikkeen ehdokas on sitoutunut noudattamaan nettiparlamentin äänestyksen tulosta. Tämä tuo päätöksentekoon läpinäkyvyyttä, eikä puolue-eliitti pääse suhmuroimaan asioita oman etunsa mukaisesti.

 

Tulevissa vaaleissa on ainakin varaa mistä valita. Ummehtuneiden ja ryvettyneiden valtapuolueiden haastajiksi on noussut useita pienempiä ryhmiä, jotka edustavat uudempaa tapaa tehdä politiikkaa. Toivon, että tällä kertaa jokaiselle löytyy sopiva  ehdokas, joka ajaisi äänestäjän asioita eteenpäin. Jos nuoret innostuvat äänestys uurnille, saattavat galluppien tekijät taas kerran vetäistä vaalikahvit väärään kurkkuun

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Mitäpä sitä äänestämään kun edustajia ei kiinosta nuorten äänet, mielipiteet ja asiat. Helppoahan se on mennä sieltä mistä aita on matalin ja nuoleskellen kosiskellen kalastellen ääniä äänestäviltä ikäihmisiltä. Takana on myös monia petettyjä lupauksia kuten koulutus leikkaus ja nuorisotakuun ryssiminen. Sitä saa mitä tilaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Nuoret eivät äänestä, koska aistivat kantapään kautta, että Suomessa on yksipuoluejärjestemä. Vaikka eivät ole Marxin Pääomaa lukeneetkaan.

Yksipuoluejärjestelmä: Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Nuoret alkavat äänestää, kunhan on mahdollista nettiäänestää. Siihen vielä keksitään taistelupeli; kuka pääsee eduskuntaan. Pelit kun kiinnostavat nuoria.
Äänestysprosentti nousee kohisten.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Aliarvioit nuoria. Osa nuorista toki pelaa ja on hulluna räiskintäpeleihin, osaa taas pelaaminen ei kiinosta tippaakaan. Huomaa ettei aikuisilla ole enää minkään laista käsitystä nuorista vaan kaikki on hatarien stereotyioiden, ennakkoluulojen ja pelkistettyjen yleistysten varassa. Lieneekö sukupolvien välinen kuilu jo kasvanut liiankin isoksi. En silti usko että nettiäänestäminen aittaa sen enempää niin kauan kuin ei ole mitään syytä äänestää.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

No en aliarvioi nuoria. Kirjoitin tuon hiukan pilke silmäkulmassa. Sen olisin voinut selvemmin tuoda julki.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Kukaan Liike Nyt! -ehdokkaista ei edes pääse läpi ja Suomen Perustuslaki estää onneksi kenenkään kansanedustajan joutumisen syytteeseen siitä, ettei noudattaisi joidenkin kyselyide tuloksia.

Matti Simonaho

"Vaaleista toiseen, nuorten äänestysaktiivisuus on ollut heikkoa. Jostain syystä vanhemmat ikäpolvet ovat kiinnostuneet politiikasta nuoria enemmän."

Kai se johtuu siitä että politiikka on vanhentunut ja vanhanaikaista. Verotuloja voi nostaa poistamalla elinympäristöstä ja yhteiskunnasta kaiken sellaisen missä verovaroja todistettavasti käytetään väärin. Mihin "puolueeseen" kuuluu kai voitaisiin määritella tulojen eikä jonkun "aatteen" mukaan.

Toimituksen poiminnat